Ensimmäiset vieraat

Meillä oli ensimmäiset vieraat! Vieraina olivat molemmat siskoni,  äitini ja lankoni. Sää oli aika vaihtelevaa, niin kuin se täällä näyttää olevan. Oli ihan shortsikelit viimeisenä päivänä, mutta viikolla myös sadetta ja pientä myrskyäkin. 

Viikon kohokohtia olivat mm. vierailu Cognacissa, käynti Riberacin viikkomarkkinoilla ja lounas oman kylän ravintolassa. Joka kylässähän pitää olla oma ravintola, jopa meidän muutaman sadan ihmisen pikkukylässä. Ja sinne pitää varata pöytä! Kerran yritetiin Jannen kanssa sinne kahdestaan ilman varausta, mutta ei saatu pöytää. Yksi toinen kohokohta, tosin ei minun, vaan siskoni Marin, oli villisian bongaaminen kun hän oli yksin kävelyllä! Hui! Se on jo vähän pelottavaakin. Tilastojen mukaan kuitenkin haaverit villisian kanssa tapahtuvat yleensä autoillessa.

Angoulême

Kävimme ihan visiitin alkumetreillä tutustumassa Angoulêmiin, jolla on pitkä historia, vaikka ei varmaan monellekkaan tuttu. Angoulêmen alue oli alun perin osa roomalaista provinssia Galliaa (Asterix ja Obelix esiintyvät monessa muraalissa kaupungilla) ja keskiajalla Ranska ja Englanti taistelivat kaupungin hallinnasta useaan otteeseen etenkin satavuotisen sodan aikana. Virallisesti Angoulêmessa on vähän reilu 40.000 ihmistä, mutta suur-Angoulêmessa on kuitenkin yli 100.000 asukasta, eli ihan kohtuun kokoinen. Eihän se mikään kukkanen ole, mutta ihan kiva ja pienen visiitin arvoinen.

Angoulêmen kauppahalli

Angoulêmessa kun olimme, niin oli pakko käydä kauppahallissa, josta olemme kuulleet paljon. Se oli kuitenkin pienoinen pettymys, sillä monet liikkeet olivat kiinni, sekä kaikki ravintolat, pois lukien kahvilat. Olisin niin halunnut pysähtyä sinne fiilistelemään ja syömään simpukoita ja tai ostereita, mutta se ei nyt onnistunut. Onkohan ne auki vaan sesonkiaikana ja tai viikonloppuisin?

Muutenhan kauppahalli on ihan kiva ja keskeisellä paikalla. Ostimme vähän tarvikkeita myöhemmälle ja kävimme kävelemässä kaupungilla ja söimme lounaan sitten muualla.

Oli kiva kun oli porukkaa kylässä ja sai tehdä ruokaa usein ja antaumuksella. Tänne muuton jälkeen siihen on ollut harmittavan vähän aikaa. Eli ainakin minun aika meni keittiössä, ellei oltu pois talolta kokonaan, tai puutarhassa tai uima-altaalla kaljottelemassa. Aamullakin oli aika monta liettä käytössä. 😅 Ei nyt että meillä joka päivä syötäisiin pekoni-, sieni-, kananmuna-aamupalaa.

Riberacin viikkomarkkinat

Kalatiski oli pitkä ja monipuolinen

Onnellinen ostaja

Perjantaina käytiin Riberacissa viikkomarkkinoilla. Omien kylien markkinat on näin sesonkiajan ulkopuolella aika vaatimattomia, joten tämä Riberac oli kyllä hyvä. Kaikki me naiset ostettiin joku paita, joku kengätkin. Mukaan tuli myös sisustusjuttuja ja kaikkea muuta kivaa, ja tietty karmea läjä ruokaa. Ostettiin juustoja, artisokkaa, sieniä ja vihanneksia. Ja ostoskuningatar oli kyllä Saara, ei vain Riberacissa vaan koko reissulla. 💖 Meiltä Riberaciin ajaa vähän vajaa puoli tuntia, joten tänne tulemme varmasti toistamiseenkin. Ihana paikka!

Martellin konjakkitalo

Lauantaina kun kenenkään ei tarvinnut tehdä töitä, päätettiin mennä käymään Cognacissa. Se on Charenten toiseksi suurin kaupunki ja meiltä ajaa sinne tunnin. Matka on pääsääntöisesti pieniä teitä pitkin, niin kuin täällä maalla tapana on, mutta oli se kyllä kaunistakin. Kumpuilevia maisemia ja täynnä viiniviljelyksiä. Ei meistä oikein kukaan ole konjakki-ihmisä, joten piti ihan opiskella matkan aikana asiaa. Niillä on ihan omat rypälelajitkin, joista en ollut kuullutkaan.

Mutta kun kerran Cognaciin mennään, niin pakko on mennä Cognac-taloon. Yritimme ensin Meukowille, mutta se oli kiinni. Noh, ei se mitään, keskusta on Cognac-taloja täynnä. Seuraavksi suuntasimme Martelliin ja sehän oli auki ja gift shop oli ihan tyhjä, lokakuu ei ole todellakaan enää turistiaikaa. Ostimme muutamia cognac-pulloja ja palveluun kuului että niitä sai maistaa ennen ostopäätöstä, joten teimme tietty niin. Ei minusta vieläkään tullut konjakki-ihmistä, mutta paikka oli kiva.

Kävelykatu Cognacissa

Le Coq d'Or

Ostereita alkupalaksi

Cognac-maistelun jälkeen kävelimme pitkin Cognacin vanhaa kaupunkia. Se on vähän nuhjuinen, mutta ihan söpö. Kadut olivat kuitenkin lähes autioit, vaikka kyseessä oli lauantaiaamupäivä. Monet kaupat aukaisivat ovensa vasta iltapäivällä, jos silloinkaan. Osteltiin vähän tuliaisia ja sen semmoista, jonka jälkeen menimme ihan kelpo brasseriehen lounaalle. Olin jostain lukenut kehuja Brasserie Le Coq d'Orista (Kultainen Kukko). Palvelu oli aika hidasta, mutta ihan kiva paikka ja ihan keskustassa. Eikä meillä ollut kiire. Söin alkuun taas ostereita. Muille ei taaskaan kelvannut. Kumma juttu.

Le château de Villebois-Lavalette 

Käytiin yksi iltapäivä lähikylän, Villebois-Lavaletten, keskiaikaisessa linnassa. Se oli kyllä aika vaatimaton ja osa oli kiinni remontin vuoksi. Linnan omistaa yksityishenkilö, joka remontoi sitä parhaillaan. Huom., remontoi, ei restauroi. Ja jälki oli kyllä sen näköistäkin. Vähän harmitti. No, eipä täällä ole linnoista pulaa ja seuraava kohde on jo tiedossa.

Grand Frais ruokakaupan juustotarjontaa

Grand Fraisin kalatiski

Loput ajasta meni pitkälti puutarhassa tai altaalla. Aikaa kului myös aika kohtuuttomasti ruokakaupoissa, mutta oli tässsä aika monta foodieta matkassa. Kaupasta ostettiin paitsi omaan kulukseen kaikkea hyvää, niin kartoitettiin myös mitä vieraat ostavat viimeisenä päivänä kotiinviemisiksi. Kuivamakkaraaa, pateeta, pähkinäöljyä, juustoa, jne. Vieraat innostuivat myös ottamaan puutarhastamme talteen laventelia, rosmariinia ja laakerinlehtiä. 

Pari kertaa ehdin myös kävelylle siskon ja langon kanssa. Kerran saatiin kunnon vesikuuro niskaan (onneksi meillä on nykyään kuivausrumpu) ja kerran oli ihan hellettä.

Lähdimme Marin kanssa myös kaksi kertaa tutustumaan viereisiin metsiin, josko löydettäisiin hyvä sienipaikka. Ensimmäisellä kerralla ei päästy pitkälle kun se oli hyvin merkitty "pääsykielto - yksityinen" ja toisella kerralla maanvilvelijä hätisti meidät aika tomerasti pois sanoen että tie on kiinni. Mutta löysimme kuin löysimmekin pienen metsäpolun jossa ei ollut mitään "yksityinen" kylttiä. Se kuitenkin loppui pellon laitaan ja kävelimme (rämmimme) maissipellon reunaa takaisin tielle. Onneksi maanviljelijä ei nähnyt.

Alla oleva kuva on joltain minun ja Marin kävelyltä. Siinä piti olla Ulla ja kumpuileva maisema lehmineen, mutta ei tästä oikein näy kumpuilevuutta, eikä näy lehmiäkään. 😀

Vieraat lähti maanantaina ja tämä viikko on ollut sateinen. Onneksi ensi viikko näyttää aika hyvältä, sillä saamme tänne taas  kavereita kylään. Tervetuloa! 💕